8. tammikuuta 2009

La Paz

Huomaan kirjoittavani ihan törkeänä matkoista, enemmän kuin paikoista. Aloitetaan tämäkin teksti siitä. Tällä kertaa skippasimme travel agentit, ja kälpimme suoraan bussiasemalle lippujen ostoon. Eläväinen viiksivallu Puma Bus Companysta möi meille liput suoralle reitille Buenos Aires-La Paz.

On matka päivä. Hilaudumme asemalle hyvissä ajoin, eli kaksi tuntia etukäteen (käskettiin). Viemme matkatavaramme erilliselle luukulle, josta ne sitten löytävät, tai ovat löytämättä, perille. He ottavat täällä päin matkatavarat paljon enemmän tosissaan kuin Suomessa. On kuin lentokentällä olisi, saa lippulappusen jolla matkatavarat sitten lopulta lunastetaan. Vau!

Parin tunnin odottelun (hankimme Brick Gamen, voitto ostos!) ja kummastelun jälkeen hyppäämme bussiimme. Double decker! Lippumme osoittivat meidät rauhallisempaan alakertaan. Penkit oli kuin kuninkailla (tahi konkistadoreilla). Makuupussi peitoksi ja lämmikkeeksi. On tarjoilijat ja kaikki. Taidamme olla maanpäällisessä bussitaivaassa.

Matka Bolivian rajalle sujuukin BLAZING FAST. Sitten! Bussi seis ja pari tuntia odottelua ilman minkäänlaista tietoa. Pari sataa metriä eteenpäin ja kaikki ulos. Olemmekin rajalla (taisin paljastaa tämän jo äsken). Muodollisuudet selvittää meille tällä kertaa argentiinalainen kaveri. Kielitaito oli auttava, mutta auttamishalu kiitettävä. Thanks buddy!

Rajan toisella puolen meitä odottaa aivan järjettömän pommi dösä. Kerrokset putosivat yhteen, ja toiletista paikalliset totesivat jotain-jotain-jotain, joka kääntyy kuoleman vessaksi. Argentiinan tiet olivat bueno, Bolivian puolen tiet olivat pomppulinna. Unta pitäisi saada, kello oli nähkääs jo pimeä. Sitten aivan bonus-ilo-ylläriksemme ilmanvaihto alkoi syytää teiden pölyä hengitettäväksemme. Voi -rkl.

Meidät herätettiin matkaamme kuuluvalle päivälliselle yöllä kello kolmen kieppeillä. Ruokapuoli oli sinänsä ylläri. 48 tunnin matkaan kuului kaksi aamiaiasta ja kaksi päivällistä. Aamiainen osoittautui pariksi zipzipussiksi ja lasilliseksi maailmankuulua kolajuomaa. Päivälliset sen sijaan olivat ihan laatua. Esim. yöllä nautimme alkupalakeiton (yksi kanasattuma), pääruokana oli kuivaa kanakoipea ja riisiä, jälkkäriksi yrttiteetä. Kolmen ruuan illallinen!

Yö oli ja meni. Bolivian puolella jatkuvasti keräsimme korkeutta. Tähtäimessä La Paz, 3700 metriä. Heikko olo alkoi hiipiä kaulukseen. Aluksi epäilin syyksi WC:n tappavahkoa ödööriä, mutta myöhemmin koin valaistumisen. Kyseessä olikin alkava ja oireileva altitude sickness (mikälie suomeksi).

Päiväsaikaan matkaaminen ei ollut helvetinbussissa niin berberistä kuin yö oli ollut. La Paz tuntui kuitenkin olevan aivan liian kaukana. "Isi, koska ollaan perillä? Kauan vielä?" Bussin isit ja äiskät eivät kertoneet. Laattaa pidätellen pääsin (ja pääsimme) kuitenkin perille. La Paz osoittautui aivan törkysän köyhäksi mestaksi. Olihan se tiedossa, mutta kuitenkin.

Olimme plänänneet majoittautumisemme näin: "Hoidetaan se sit siellä, nyt ei jaksa." Rinkat selkään ja lähimpään puhelinkoppiin soittelemaan mestoille. Toisella onnistaa, Arthy's Guesthouse. Kamppeet yösijaan ja sitten ensimmäiseen raflaan syömään.

Yötämyöten kävi sitten selväksi, että päänsärky se vaan jatkuu. Siinä oli sitten aikaa miettiä kuinka nopeasti se aivoödeema sun muut altitude sicknessin killerivariantit tulee. Janotti aivan törkynä koko yön, mutta ei se mitään. Aamulla farmaseutin puheille. Pyydettiin aluksi jotain höpöhöpö luontaistuote kamaa, mutta täti möi meille kunnon setit. Pillereitä popsittuamme pystyimme jatkamaan uuden kaupungin katselua huoletonna.

Melko kylmän kolea paikka tämä La Paz. Ei pakkasta, mutta takeissa sun muissa pitkissä romppeissa pitää kulkea. Siitä sitten seuraa, koska lämmitystä ei juuri tunneta, että sisälläkin on aika ankea meno. Matkan eka kylmä suihku löytyi myös täältä.

Kaduilla on aivan järjetön vilske. Vieri vieressä on pikkupikku kojuja, jossa kaikki varhaisteineistä 80+ mummeleihin myyvät jotain pientä mitä sattuu. Joku myy kelloja ja avaimenperiä, ja toinen myy kyniä ja vessapaperia. Aika mieletöntä. Kaikkien on kuitenkin hoidettava päivittäinen leipänsä jostain.

Katseltuani yksi- ja kaksikymmentä kellokauppaa, muistin pukeutumisen kultaisen säännön: "Rumempi on parempi!" (dänks LL). Oli siis saatava digikello, aitoon kasarihenkeen. Aikani etsittyäni löysin miellyttävän kauppiaan. Hyllystä löytyi lähes priimakuntoinen "Casio Alarm Chrono ElectroLuminescence Illuminator", hintaa 50 bolivianoa, eli suomeksi femman. Loisto ostos!

Kun ollaan kerran maassa, missä mikään ei juuri maksa mitään Eurooppalaiselle kolonialisti-rkeleelle, oli tehtävä myös muita kuosittavia toimenpiteitä. Tukka oli päässyt kasvamaan, eli peluqueríaan!

Kaupankäynti oli hieman hankalaa (johtuisikohan siitä etten ole viitsinyt opetella paikallista kieltä, huoh). Minut ohjattiin kuitenkin tuoliin, ja toiminta alkoi. (Välihuomautus: en ole käynyt suomessakaan parturissa neljään vuoteen). Pituutta kysyttäessä puristin tiukasti etusormen ja peukun yhteen, selvä. Tsurrurrurr, ja tukka oli poissa, mutta operaatio ei ollutkaan ohi. Niskavillat ja "pulisongit" vedettiin vielä aidolla partaterällä. Lopuksi, tsuhtsuh, kölninvettä purkista partaterän toiminta-alueille.

Kupittaa täällä ei ole tehnyt mieli/tohtinut. Alkuun oli se altitude sickness -homma. Parasetamoli ja tiesmissä höyryissä ei tehnyt mieli alkoholia, ja toisekseen se pahentaa hommaa ilman lääkitystäkin. Yhdet katubileet/-konsertti nähtiin. Joku paikallinen räppiryhmä esiintyi, sitä pystyi hieman hytkymään.

Käväisin, muuten, paikallisessa Kiasmassa, eli Museo de Arte Contemporaneossa. Ihan kiva mesta. Taisi olla ensimmäinen museo tällä matkaa, aika lienee mennyt notkumiseen. Hieman hämmensi, koska noin puolessa museon tauluista ja patsaista oli hintalappu. Pienimmät taulut olisivat irronneet matkaan huntilla ja jos rahaa olisi kuin roskaa seinän kokoisia sai reiluun tonniin. Hetken aikaa himotti ihan törkeänä ostaa vaan jotain. Museosta! Mieleenpainuvimmat taulut oli maalaillut Freddy Escobar (nimi on myös helppo muistaa vs. Maria Santabliublau jota ei enää saa päähänsä).

Parhaat mestat: Cafe Banais ja Sol y Luna Cafe Bar. Hyvä istua ja imeä juomaa sisäänsä. La Paz, toisin kuin Buenos Aires, oli sellainen paikka, että nyt se on ihan riittävästi nähty, ei tule ikävä takaisin, vaikka omalla tavallaan mielenkiintoinen mesta (niin kuin varmasti melkein mikä paikka vain).




Facebookista lukijoille: "Kirjoittaja ei käytä oikolukua".